Maanantai ei ole turhaan saanut mustaa mainettaan. Tiesitkö esimerkiksi että maanantaisin …

Maanantai ei ole turhaan saanut mustaa mainettaan. Tiesitkö esimerkiksi että maanantaisin tapahtuu muita viikonpäiviä enemmän itsemurhia ja sydänkohtauksia?

Oddee.com sivusto listasi kymmenen oudointa tutkimustulosta maanantaista:

1. Milloin hymyilyttää?
Useimmat meistä hymyilevät ensimmäisen kerran maanantaina vasta klo 11:16 aikaan.

2. Estä maanantaimasennus
Maanantaimasennuksen estää parhaiten katsomalla televisiota tai harrastamalla seksiä. Jos näistä kumpikaan ei onnistu, harrastetaan myös nettishoppailua, suklaan tai meikkien ostamista tai loman suunnittelua.

3. Myöhästyminen

Tutkijoiden mukaan monille viikon alku on niin vaikea, että jopa 50 prosenttia ihmisistä myöhästyy maanantaisin töistä.

4. Valittaminen
Valitatko usein maanantaista? Et ole yksin sillä keskimäärin kulutamme 12 minuuttia päivästä valittamalla, miten paljon vihaamme maanantaita.

5. Maanantaimasennuksesta kärsijät

45-54 -vuotiaat ovat suurin ryhmä maanantaivalittajia. He kuluttavat ainakin 12 minuuttia maanantaista valittamalla maanantaista.

6. Tehokas työaika
Maanantaisin tehokasta työaikaa kertyy ainoastaan 3,5 tuntia. Maanantaisin työntekijät eivät ole siis kovin tuottavia.

7. Maanantai ja itsemurhat

Maanantai on yleisin viikonpäivä tehdä itsemurha. Englantilainen tutkimus osoitti, että 17 prosenttia miesten ja 16 prosenttia naisten itsemurhista tapahtui maanantaina.

8. Sydänkohtaukset

Tutkimuksen mukaan maanantaisin tapahtuu noin 20 prosenttia enemmän sydänkohtauksia kuin muina viikonpäivinä.

9. Sade
Maanantaisin sataa kaikista viikonpäivistä vähiten.

10. Auto-ostoksilla?
Usko tai älä, maanantaissa on myös hyvät puolensa. Auton osto kannattaa esimerkiksi ajoittaa maanantaille, koska silloin kaupoilla on vähän ostajia ja myyjät saattavat tarjota epätoivoisina parempia diilejä.