Eva Longoria julkaisi juuri keittokirjan, mutta myöntää, että joutuu itse vä…

Eva Longoria julkaisi juuri keittokirjan, mutta myöntää, että joutuu itse välttelemään joitain omia reseptejään.

36-vuotias upeavartaloinen näyttelijätär vannoo uudessa Eva’s Kitchen: Cooking with Love for Family & Friends-kirjassaan tuoreiden raaka-aineiden käyttöä. Jotkut resepteistä ovat siitä huolimatta varsinaisia kaloripommeja.

? En syö esimerkiksi omaa kakkuani joka päivä. Joudun tekemään töitä ulkonäköni eteen. Kuntoilen ja vahtaan syömisiäni ja syön terveellisiä ruokia, näyttelijätär kertoi In Touchille.

? Kasvoin maatilalla. Käytimme keittiössämme omien kanojemme munia ja itse kasvattamiamme vihanneksia. Se vaikutti myös ruokavalion terveellisyyteen.

Vaikka Eva uskookin, että jos välttelee rasvaisia ruokia, kaikkea saa syödä kohtuuden rajoissa. Kaunotar paljastaa myös, että hänen Täydelliset naiset-kollegansa Marcia Cross ja Felicity Huffman ovat hullaantuneet hänen resepteihinsä.

? He rakastavat kuorrutettua kanaani. Ja kaikki pyytävät minua tekemään tortillakeittoani!

Marraskuussa aviomiehestään Tony Parkerista eronneen naisen huhutaan tapailevan Penelope Cruzin veljeä Eduardo Cruzia. Pari ei ole kuitenkaan vahvistanut suhdettaan julkisesti.

Teksti: Pauliina Tuomola ja Jason Chester/Starlounge
Valokuvat: Fame Pictures ja Pacific Coast News