Viihdemaailma järkyttyi jokin aika sitten laulaja Sealin ja supermalli Heidi Klumin eroilmoituk…

Viihdemaailma järkyttyi jokin aika sitten laulaja Sealin ja supermalli Heidi Klumin eroilmoituksesta. Uutiset tulivat suurelle yleisölle yllätyksenä, sillä parin liittoa pidettiin poikkeuksellisen onnellisena. Ero käynnisti spekulaatiot, joihin Seal on vastannut julkisuudessa puhumalla eroon johtaneista syistä.

Pariskunnan luultiin yrittävän selvittää välejään, mutta äskettäin uutisoitiin Klumin päättäneen siirtyä elämässään eteenpäin. Saksalainen supermalli Heidi Klum on pysynyt tähän asti hiljaa erosta. Nyt Muodin Huipulle -ohjelman juontaja on ensimmäistä kertaa tuonut oman tarinansa esiin.

Kaunotar myöntää, että onnellisena pidetyllä parilla oli jo pitkään ollut ongelmia, joista he eivät halunneet puhua julkisesti. 38-vuotias supermalli vertasi Elle-lehden haastattelussa eroa tornadoon.

- Tunnen olleeni viime aikoina kuin myrskyn silmässä. Tunteet sisällä myrskyävät ja ulkomaailma kuohuu. Joskus elämässä vain tulee odottamattomia tilanteita, jotka satuttavat. Meistä on sanottu niin paljon asioita, että parempi vain olla kommentoimatta. Muuten tulen vihaikseksi, kertoo Heidi Klum Elle-lehdelle.

Laulaja Seal on uutta albumiaan markkinoidessaan puhunut avioliiton epämukavistakin asioista. Klum myöntää, että häntä ex-miehen puheet suututtavat, mutta hän ei voi määrätä aikuiselle miehelle mitä tämän pitää sanoa. Naiselle tärkeintä onkin suojella lapsiaan tilanteessa ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan. Kaunotar aikoo siirtyä elämässään eteenpäin ja jättää eron tuoman tuskan taakseen.

Heidi Klum avioitui laulaja Sealin kanssa vuonna 2005. Pariskunnalla oli tapana uusia vihkivalansa ystävien ja perheen kesken joka vuosi hääpäivänään. Kaksikon perheeseen kuuluu kolme yhteistä lasta sekä Heidin 7-vuotias Leni-tytär, jonka Seal virallisesti adoptoi vuonna 2009.